Tiedote

Koodiviidakko sai valtakunnallisen yrittäjäpalkinnon

Ota yhteyttä 22.10.2012
Katso kuva Koodiviidakko palkittiin kuluneen viikon lauantaina valtakunnallisella yrittäjäpalkinnolla. Kaleva uutisoi näyttävästi Koodiviidakon saamasta tunnustuksesta.

Koodiviidakko palkittiin kuluneen viikon lauantaina valtakunnallisella yrittäjäpalkinnolla. Tänä vuonna palkinnot jaettiin neljälle yritykselle, jotka ovat kaikki laajentaneet toimintaansa huomattavasti. Oululaisen Koodiviidakon ohella palkinnon saivat keravalainen Verman, orimattilalainen Keraplast sekä ahvenanmaalainen Wiklöf Holding Ab. Yritykset palkittiin Suomen Yrittäjien Valtakunnallisilla yrittäjäpäivillä Oulussa, jossa palkittuja onnitteli myös tasavallan presidentti Sauli Niinistö.

"Yrittäjäpalkinto on meille valtava tunnustus hyvin tehdystä työstä." , kertoo Koodiviidakon toimitusjohtaja Samuli Tursas. "Koodiviidakko tunnetaan innovatiivisista tuotteistaan ja hyvästä tekemisen meiningistä. Tästä kiitos kuuluu ennenkaikkea mahtavalle tiimillemme. Ilman hyviä työntekijöitä ei voisi olla tyytyväisiä asiakkaita, ja ilman tyytyväisiä asiakkaita yritys ei voi kasvaa ja kehittyä.", Samuli Tursas jatkaa.

Valtakunnallista yrittäjäpalkintoa on jaettu vuodesta 1968 lähtien. Viidakko juhlistaa palkintoa omalla porukallaan tavallistakin hienommilla pikkujouluilla Oulun Uudella Seurahuoneella.

Oululaisen Koodiviidakon saavutus huomioitiin näyttävästi niin paikallisissa kuin valtakunnallisissa medioissa, ohessa Kalevan uutisointia aiheesta.

Lisää uutisia

Koodiviidakko ja Encode Solutions yhdistivät voimansa – luvassa uniikkeja mobiiliteknologian ratkaisuja

Koodiviidakko on ostanut mobiiliyritys Encode Solutionsin liiketoiminnan. Yhdistymisen myötä Koodiviidakko laajentaa vahvaa teknologia- ja tuotekehitysosaamistaan mobiilipalveluihin.

Lue lisää

Koodiviidakko Oy:n uusi mediaseurantapalvelu haastaa kansainväliset kilpailijat

Koodiviidakko on lanseerannut vuoden alusta uuden mediaseurantapalvelun. Journalistisen ja sosiaalisen median seurannan yhdistävä ViidakkoMonitor -palvelu haastaa alan kansainväliset kilpailijat sekä mediakattavuudellaan että innovatiivisuudellaan.

Lue lisää

Koodiviidakko Oy yksi Suomen nopeimmin kasvavista teknologiayrityksistä jo kuudetta vuotta peräkkäin

Deloitten Technology Fast 50 -ohjelma on listannut Suomen nopeimmin kasvavat teknologiayritykset jo yhdentoista vuoden ajan. Koodiviidakko on ollut mukana listalla vuodesta 2009 alkaen.

Lue lisää

Koodiviidakko jatkoon arvostetussa European Business Awards -kilpailussa

Koodiviidakko on selvittänyt tiensä jatkoon arvostetussa European Business Awards -kilpailussa. Yritys on yksi kansallisista finalisteista Customer Focus -kategoriassa, jossa menestyminen on edellyttänyt tuotteiden ja palvelujen asiakaskeskeisyyttä sekä korkeaa laatua. Yritys, joka saa eniten ääniä julkisessa äänestyksessä, etenee kilpailun seuraavaan vaiheeseen ja saa maakohtaisen kansallisen mestarin tittelin.

Lue lisää

Koodiviidakko Oy jo viidettä kertaa Deloitte Technology Fast 50 Finland -listalla

Koodiviidakko on sijoittunut jo viidettä kertaa peräkkäin Suomen nopeimmin kasvavien teknologiayritysten joukkoon.

Lue lisää