Kirjoitus

Sisällöntuotanto haltuun: näin hyödynnät ja kierrätät olemassa olevaa sisältöä

Ota yhteyttä
Sisällöntuotanto haltuun: näin hyödynnät ja kierrätät olemassa olevaa sisältöä Kierrättämällä ikivihreää sisältöä monipuolisesti eri kanavissa saat sisällöillesi lisää yleisöä ja tätä kautta myös enemmän näkyvyyttä hakukoneissa.

Laadukkaat sisällöt muodostavat nykypäivän markkinoinnin ja viestinnän ytimen. Sisältöjä tarvitaan kaikkeen, kaikkialle ja vieläpä säännöllisesti tuotettuna. 

Samalla kun vaatimukset sisältöjä kohtaan ovat kasvaneet, ovat myös sisällöntuotantoon liittyvät haasteet arkipäiväistyneet. Tutkimuksemme mukaan jopa 40 % markkinoijista pitää sisällöntuotantoa markkinoinnin automaation suurimpana haasteena. Mutta miksi?

Se, mikä tekee sisällöntuotannosta yleensä niin haastavaa, on yleinen harhaluulo, jonka mukaan kaiken sisällön tulisi olla aina uutta. Todellisuudessa tuoretta sisältöä ei tarvita niin paljon kuin voisi kuvitella, sillä myös olemassa olevia sisältöjä on mahdollista hyödyntää monipuolisesti sisällöntuotannon eri vaihteissa.

Unohda siis hetkeksi uusien sisältöideoiden pallottelu, ja suuntaa katseesi jo olemassa oleviin sisältöihin. Olemme koonneet sinulle kasan käytännön vinkkejä, joiden avulla voit tarkastella vanhoja hyviä sisältöjäsi uusin silmin ja ottaa ne hyötykäyttöön. Saatat jopa yllättyä, kuinka paljon ja kuinka nopeasti jo kertaalleen käytetystä sisällöstä voi saada irti pienelläkin tuunauksella.

Selvitä, mitkä sisällöt toimivat ja mitkä eivät

Aivan ensimmäiseksi on hyvä selvittää, mitkä sisällöt ansaitsevat tulla muokatuksi ja käytetyksi uudelleen. Usein tällaista sisältöä ovat niin kutsutut ikivihreät sisällöt, jotka pysyvät aina ajankohtaisina ja hyödyllisinä. Ei kuitenkaan kannata täysin unohtaa tiettyyn teemaan tai sesonkiin liittyviä sisältöjä, sillä jos jokin sisältö on kiinnostanut yleisöäsi viime vuonna, voi se hyvinkin toimia uudelleen pienillä muokkauksilla myös tulevana vuonna.

Hyödyntämällä eri markkinointikanavien statistiikkaa sekä asiakaspalautteita saat konkreettisen kuvan siitä, mitkä sisällöt ovat aidosti kiinnostaneet kohderyhmiäsi:

  • Google Analyticsista pääset katsomaan, mitkä verkkosivusi sisällöt ovat kaikista suosituimpia. Kiinnitä huomiota erityisesti niihin sisältöihin, joita on katsottu eniten ja joiden parissa on vietetty eniten aikaa.
  • Heatmappien eli lämpökarttojen avulla voit testata, jaksavatko esimerkiksi blogisi lukijat oikeasti lukea blogitekstejä loppuun asti vai loppuuko heiltä kiinnostus jo tekstin puolivälissä. Heatmap-työkaluja tarjoaa esimerkiksi Hotjar.
  • Uutiskirjepalvelun raporteista näet, mitä sisältöjä uutiskirjeidesi lukijat ovat klikanneet kaikista eniten.
  • Jokainen sosiaalisen median kanava tarjoaa statistiikkaa siitä, mitkä sisällöt ovat saaneet eniten tykkäyksiä, jakoja ja kommentteja. Tilastojen avulla näet nopeasti, minkä tyylinen sisältö toimii kussakin kanavassa.
  • Haluaisitko saada välitöntä palautetta uusimmasta blogitekstistäsi tai verkkosivusi asiakastarinasta heti sen jälkeen, kun lukija on saanut tekstin luettua? Aseta blogiin automaattinen ponnahdusikkunaan avautuva minikysely, joka ilmestyy lukijan ruudulle, kun hän skrollaa sivun loppuun. Erilaisia ponnahdusikkunoita voi asettaa omille sivuille muun muassa Mozin työkalujen avulla.
  • Asiakaskyselyiden avulla voit tiedustella asiakkailtasi suoraan, mistä sisällöistä he ovat erityisesti pitäneet ja mistä aihealueista he haluaisivat lukea lisää.

Uutiskirjeen klikkaustilastoja pääsee tarkastelemaan raporteista
Postiviidakko-uutiskirjepalvelun raporteista näkee helposti, mitä linkkejä uutiskirjeen lukijat ovat klikanneet. 

Esitä sisältöä uudessa muodossa eri kanavissa

Vanhasta sisällöstä voi saada yllättävän paljon materiaalia eri viestintäkanaviin pienellä vaivannäöllä. Joskus tämä vaatii sen, että sisältö muokataan hieman erilaiseen formaattiin eli vaikkapa tekstistä kuvaksi; joskus taas sisällöstä saa toimivan, kun siitä tiivistää ydinsanoman muutamaan lauseeseen. Varsinkin bloggaukset, artikkelit, oppaat, tutkimukset ja whitepaperit ovat loistavaa sisällöntuotantomateriaalia, sillä niistä sisältöä saa helposti pilkottua pienempiin osiin ja kohdistettua esimerkiksi markkinoinnin automaation avulla halutuille kohderyhmille.

Tässä muutamia vinkkejä, joiden avulla voit hyödyntää ja kierrättää olemassa olevaa sisältöä kanavasta toiseen:

  • Kaikki eivät jaksa lukea pitkiä tekstejä, joten tiivistä oppaiden, blogitekstien ja tutkimusraporttien sisältö videoksi tai podcastiksi.
  • Järjestä webinaari, joka pohjautuu tekemääsi oppaaseen, whitepaperiin, kyselyyn tai blogisarjaan.
  • Muokkaa myynnin tekemistä PowerPoint-esityksistä artikkeli, bloggaus tai asiakastarina verkkosivuille.
  • Tuo blogista ja somekanavista sisältöä uutiskirjeeseen RSS-feedin avulla.
  • Poimi toimintakertomuksesta, verkkosivuilta tai asiakaskyselyistä kiinnostavaa dataa ja esitä siitä tehty kaavio tai kuvio uutiskirjeessä ja sosiaalisen median kanavissa.
  • Jos dataa on paljon, koosta siitä infograafi, jonka esität verkkosivuilla, blogissa ja asiakkaille suunnatuissa esittelymateriaaleissa. Infograafin koostamiseen löytyy lukuisia ilmaisia työkaluja, kuten Pictochart ja Canva.
  • Hyödynnä viikon parasta somepostausta kuvana seuraavassa uutiskirjeessä.
  • Jos tuotat sisältöä yhteistyökumppaneiden tai asiakkaiden verkkosivuille esimerkiksi vierasbloggauksen muodossa, käytä tekstin pohjana olemassa olevia asiakastarinoita tai kyselyitä.
  • Koosta usein toistuvista asiakaspalautteista ja niiden vastauksista ”Kysymyksiä ja vastauksia” -osio nettisivuille. 
  • Jos asiakkaasi antaa teille hyvää palautetta, pyydä häneltä lupa hyödyntää palautetta kirjallisena referenssinä henkilökuvan kera. Referenssiä voi hyödyntää verkkosivuilla tai kuvana sosiaalisen median kanavissa.


Infograafien tekemiseen ei tarvitse käyttää graafikkoa. Pictohartin avulla kuka tahansa voi luoda visuaalisesti näyttäviä infograafeja.

Käytännön esimerkki: Kuinka hyödyntää kyselytutkimuksen tuloksia mahdollisimman monipuolisesti

Toteutimme keväällä 2017 kansainvälisen kyselytutkimuksen markkinoinnin automaation hyödyistä ja haasteita. Hyödynsimme tutkimuksen tuloksia useilla eri kieli- ja markkina-alueilla muun muassa seuraavalla tavalla:

  • Koostimme kyselyn keskeisimmistä tuloksista raportin, jonka latasimme verkkosivuillemme.
  • Kirjoitimme kyselyn tuloksista tiedotteen, joka sai näkyvyyttä mm. Markkinointi ja Mainonta -lehden verkkosivustolla.
  • Jaoimme poimintoja kyselyn tuloksista uutiskirjeissämme sekä sosiaalisen median kanavissa tekstin, kuvioiden ja kaavioiden muodossa.
  • Kirjoimme kyselyn pohjalta omaan blogiimme useita blogitekstejä, joissa keskityimme tarkemmin kyselyn eri osa-alueisiin, kuten markkinoinnin automaation haasteisiin ja hyötyihin.
  • Kirjoitimme kyselyn tuloksista vierasbloggauksen Markkinoinnin, teknologian ja luovuuden liiton blogiin.
  • Mainostimme kyselyä ja sen tuloksia sosiaalisen median kanavissa, omissa uutiskirjeissämme sekä blogiteksteissämme.
  • Päivitimme kyselyn pohjalta verkkosivujemme sisältöä sekä lisäsimme vanhempaan blogijuttuumme kyselystä saatua tutkimusdataa.
  • Muutimme kyselyn tulokset kuviksi, joita myyjämme ovat hyödyntäneet esityksissään omissa tapahtumissamme sekä asiakastapaamisissa.


Kyselyiden ja tutkimusten tuloksia voi hyödyntää monipuolisesti myös sosiaalisen median kanavissa erilaisten kuvioiden ja kaavioiden avulla.

Tuunaa vanhaa sisältöä

Vanha hyvä sisältö jaksaa kiinnostaa ja tuoda verkkosivuillesi liikennettä, kunhan sitä muokkaa hieman uuteen uskoon. Pienellä tuunauksella saat sisällöistäsi nopeasti entistä parempia. Nämä seuraavat vinkit toimivat erityisen hyvin blogitekstien kohdalla, mutta niitä voi hyödyntää myös verkkosivujen perussisältöjen tai miksei osittain vaikkapa PowerPoint-esitysten muokkaamisessa:

  • Kiinnitä huomiota sisällön hakukoneoptimointiin: muokkaa tarvittaessa tekstin otsikkoa, lisää kuville kuvatekstit, panosta tekstin aloituskappaleeseen, lisää tekstin sekaan sisäisiä linkkejä ja käytä tekstissä keskeisiä avainsanoja, joilla haluat sisällön näkyvän hakutuloksissa. 
  • Tarkista, että sisältö on yhä ajankohtaista ja että siinä käytetyt linkit toimivat. Jos viittaat tekstissä esimerkiksi tilastoihin tai tutkimuksiin, mieti olisiko tuoreempaa tietoa jossain tarjolla.
  • Lisää sisällön sekaan vinkkejä sekä käytännön esimerkkejä.
  • Jos sisältö sisältää tilastoja, kerää uutta dataa ja vertaile tilastoja keskenään.
  • Lisää tekstin kaveriksi kiinnostavia kuvia, kuvioita ja kaavioita tai vaikkapa infograafi.
  • Saisiko sisällöstä selkeämmän väliotsikoilla tai tyylittelyllä? Tärkeimmät sitaatit ja vinkit voi nostaa esille kursiivilla.
  • Syvennä sisällön eri näkökulmia sen perusteella, mistä asiakkaat ovat olleet erityisen kiinnostuneita.
  • Lisää tekstin loppuun linkkejä samankaltaiseen sisältöön, jotta lukijat voivat perehtyä myös muihin tuottamiisi sisältöihin.

Nosta ikivihreää sisältöä esiin

Joskus sisältö on jo sellaisenaan niin laadukasta, että sitä voi hyödyntää uudelleen ilman muokkauksia. Varsinkin paljon hakukonenäkyvyyttä saaneita, yhä ajankohtaisia blogi- ja verkkosivutekstejä kannattaa nostaa etusivulle sekä uutiskirjeiden ja somepostausten aiheiksi uusilla sisältökärjillä. Kierrättämällä ikivihreää sisältöä monipuolisesti eri kanavissa saat sisällöillesi lisää yleisöä ja tätä kautta myös enemmän näkyvyyttä hakukoneissa. Lisäksi helpotat omaa työtäsi, kun voit esimerkiksi lomiesi ajaksi ajastaa someen julkaisuja, jotka linkittyvät oikeasti kiinnostavaan ja laadukkaaseen sisältöön.

Ikivihreän sisällön hyödyntäminen tuo siis apua kiireisen markkinoijan ja viestijän arkeen ja lisää sisältöjen SEO-näkyvyyttä. Mutta haluaa yleisö kuluttaa vanhaa sisältöä? Jos blogitekstisi on saanut aikaisemmin huomattavan määrän lukijoita ja se on yhä ajankohtainen, on erittäin todennäköistä, että se jaksaa kiinnostaa myös vastaisuudessa. Tekstin uudelleennoston myötä yhä useammat asiasta kiinnostuneet voivat löytää sisällön pariin ja saada siitä vinkkejä omaan työhönsä. Ja ne, jotka ovat tekstin jo lukeneet, tuskin pahastuvat, vaikka aihe on taas pinnalla. Parhaimmillaan ikivihreästä sisällöstä oppii jotain uutta jokaisella luku- tai katselukerralla.

Yhdistä sisältöjä kokonaisuuksiksi

Oletko tuottanut paljon sisältöä jostain tietystä aiheesta, mutta sisällöt ovat ripoteltuna siellä täällä? Koostamalla sisällöistä laajempia kokonaisuuksia tarjoat asiakkaillesi mahdollisuuden syventyä heitä kiinnostaviin aiheisiin. Samalla saat itsellesi hyvää sisältöä esimerkiksi markkinoinnin automaatioketjuihin sekä liidien keräämiseen. Varsinkin sellaiset sisällöt, jotka vaativat yhteystietojen jättämistä, toimivat erityisen hyvin myynnin apuvälineenä.

Tässä vielä muutama vinkki sisältöjen yhdistämiseen:

  • Kokoa samaa aihetta käsittelevät artikkelit yhteen omaksi sähköpostikurssiksi (katso esimerkki 3-päiväisestä sähköpostimarkkinoijan kurssistamme).
  • Hyödynnä artikkelien ja blogitekstien sisältöjä oppaissa tai whitepapereissa, joissa esittelet tietyn aiheen eri näkökulmia tai kokoat aihealueen keskeiset ohjeet ja vinkit yhteen.
  • Jos sinulla on todella paljon sisältöä jostakin tietystä aiheesta, koosta siitä kokonainen sähköinen kirja.
  • Kerää vuoden parhaat artikkelit ja muut sisällöt uutiskirjeeseen, jonka lähetät asiakkaille esimerkiksi kesä- tai joululomalukemiseksi.


Uutiskirjeiden avulla suosituimpia sisältöjä on helppo koota yhteen ja jakaa eteenpäin asiakkaille sekä muille sidosryhmille. 

Aiheeseen liittyvää lisälukemista:

Oliko tämä blogiteksti sinusta mielenkiintoinen? Haluaisitko lukea lisää vastaavanlaista sisältöä? Tilaa sähköpostiisi Koodiviidakon Digimarkkinoijan tai Viestinnän ammattilaisen uutiskirje. Uutiskirjeemme sisältävät ajankohtaista tietoa markkinoinnin ja viestinnän uusimmista tuulista sekä käytännön vinkkejä ja tarinoita digitaalisen viestinnän toteuttamisesta.

Tilaa uutiskirje

 /media/henkilokuvat/articles-authors/mari-maunu_300x420.jpg

Mari Maunu

Mari työskentelee Koodiviidakolla markkinointikoordinaattorina ja sisällöntuottajana. Hän kynäilee ahkerasti Viidakon blogiin ja työstää sisältöjä niin oppaisiin, whitepapereihin, asiakastarinoihin kuin uutiskirjeisiinkin. Löydät Marin myös LinkedInistä.

Oliko artikkeli mielestäsi mielenkiintoinen?

Tilaa kuukausittainen uutiskirjeemme, joka sisältää aina uusimmat mielenkiintoiset artikkelit.

Tilaa uutiskirje tästä

Artikkelin kommentointi

Lisää uutisia

GDPR: Miten valmistaudumme uuteen tietosuoja-asetukseen, ja mitä sinä voit tehdä?

Vuoden 2018 toukokuussa täytäntöön tuleva EU-tason tietosuoja-asetus puhututtaa jo nyt. Päätimme kirjoittaa juttusarjan, jossa annamme askel kerrallaan tietoa GDPR:stä ja siitä, kuinka sinä voit valmistautua muutokseen.

Lue lisää

Markkinoinnin automaatio myyntiorganisaation tukena

Perinteinen myynti kylmäsoittoineen ja sähköposteineen ei ole katoamassa minnekään mutta markkinoinnin automaation avulla voidaan tuottaa myyntiorganisaation tueksi huomattavasti aiempaa enemmän tietoa, jonka avulla kontaktoinnista tulee ajoitukseltaan ja sisällöltään tarkempaa.

Lue lisää

Ennen, jälkeen ja aikana: verkkosivu-uudistuksen SEO-checklist [Infografiikka]

Algoritmien kehittyessä hakukoneiden kanssa toimiminen on muuttunut yhä helpommaksi. SEO:n huomioimiseen liittyy kuitenkin yhä paljon muistettavaa. Erityisen tärkeää se on verkkosivu- tai verkkokauppa-uudistuksen aikana.

Lue lisää

Visuaalisuus osana digitaalista markkinointia

Visuaalisuus on sisältösi ulkoasu. Se on sitä, minkä lukija ensimmäiseksi näkee: yleisilme. Visuaalisesti vaikuttava ja vakuuttava verkkosivusto tai sosiaalisen median kanava kiinnostaa ja miellyttää katsojaa sekä saa huomattavasti enemmän lukijoita kuin pelkkää tekstiä sisältävät julkaisut.

Lue lisää